13 huhtikuuta 2016

Gardiner - asiaa verhoista

Ihanaa, meidän makuuhuoneen verhoprojekti on saatu vihdoinkin päätökseen. Verhot ovat nyt paikoillaan ja ne näyttävät tosi hyvältä. En ollut ajatellutkaan miten suuri sisustusarvo verhoilla on. Ne tuovat kivasti kolmiulotteisuutta makuuhuoneeseen, ja korostavat meidän kattokorkeutta. Vaikka kangas on tumma dim out -materiaali, tuo se samalla myös pehmeyttä ja rauhallisuutta huoneeseen. Ja mikä parasta, hämärässä lapset nukkuvat aamuisin pidempään. Mama lves!

Kuva on nopea näppäisy, sillä Silkki vaati huomiota. Laittelen parempaa kuvaa makuuhuoneen muun sisustuksen edetessä :).

Yhtä Silkin huoneen verhoa lukuunottamatta, kaikki meidän verhot ovat tilattu lähellämme olevasta Gardinista. Muistan kuinka edellisessä kodissamme mittasimme verhokiskon pituuksia ja ajoimme Vantaalle saakka niitä hakemaan. Hakiessa jännitimme mahtuvatko yhtenäiset kiskot autoon, ja tietysti unohdin ostaa kiskoihin sopivat nipsut. Niitä sitten ajelimme hakemassa erikseen. Tällä hetkellä vastaavalle operaatiolle ei ollut aikaa, eikä jaksamista. Sen vuoksi oli ihanaa että Gardinin myyjä kävi meillä kotona tekemässä mittaustyön, ehdotti tarpeeseen sopivia materiaaleja, eikä meille asiakkaana jäänyt muuta kuin värien valinta mallipaloista. Sekä kiskot, että verhot tulivat saman katon alta asennuksineen.

Meillä ei ole sälekaihtimia, joten ikkunoiden väleihin ovat asennettu valoa läpäisevät mutta näkösuojaa antavat verhot. Makuuhuoneissa ne ovat valkoiset, ja olohuoneessa sisältä katsottaessa mustat (ulkoa hopeiset - blokkaavat auringon paistetta). Olohuoneen verhot ovat myös moottoroidut, joten napin painalluksella verhot saa alas tai ylös. Tykkään myös olohuoneen valkoisista valoverhoista. Ne saa halutessaan nätisti nippuun sivuun, mutta ovat myös riittävän runsaat levitettäväksi koko seinälle. Verhot ovat ommeltu wave-muotoon, joten niitä ei tarvitse eikseen asetella vaan ne liukuvat valmiiksi aaltomuotoon. Ihanan helppoa. Kaikki arjen helppous ja toimivuus tuo itselleni hyvää mieltä, ja se edelleen ilahduttaa aina kun käytän tuotetta .

Olohuone iltapäivän auringossa. Samanlainen valoverhonippu löytyy myös olohuoneen päätyseinältä (sohvan takaa). Se ei mahtunut kuvaan tällä kertaa.

Näyttää että minusta on hyvää vauhtia tulossa verhointoilija! Seuraavaksi tilauksessa ovat vierashuoneen verhot.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!