29 marraskuuta 2015

Sauna

Tämän maman sauna-rituaalit ovat olleet puolisen vuotta tauolla. Kesällä en omaa saunaa oikeastaan edes kaivannut, mutta talvikuukausina on rentouttavaa päästä lämmittelemään saunan lämpöön. Jos talomme sijaitsisi Miamissa, olisimme varmaan käyttäneet saunaan tarvittavat neliöt isompaan wc-tilaan suihkulla. Joka lapsiperheessä olisi ollut hyvä huomioida ;). Mikään super-saunoja en siis ole, mutta nautin lämmöstä ja saunan tuomasta puhtaasta ja rennosta olosta. Kotona saunomisessa parasta on se, että saunan jälkeen voi pukea mukavat kotivaatteet päälle, ja jatkaa rennolla fiiliksellä koko illan .

Meillä sauna ikään kuin unohtui talopaketista pois. Olimme Portugalissa kun saunan pintamateriaalit olisi pitänyt valita, ja jostain syystä sähköpostit aikataulusta ja materiaaleista olivat menneet Dekotalon kanssa ristiin. Kotiin tullessamme saunan seinät oli paneloitu kuusipaneelilla, ja lauteet olisivat tulleet samalla. Päätimme siis nopeasti tiputtaa lauteet pois koska materiaali ei miellyttänyt, ja pohtia hetken mitä saunalle teemme. Ja näin pitkään sitä pohdittiin ;). Jotenkin tuntuu rahan haaskaukselta purkaa uusia paneeleita pois, joten päätimme toteuttaa lauteet toivotulla vaalealla haavalla ja jättää kuuset seinille.




Oikealla on mallikuva lauteista, ja vasemalla maman unelmavaalea sauna.

Pientä modernisointia mallikuva vielä kaipaa. Sitä haemme kääntämällä kaikki laudepaneelit pitkittäin, jotta saunan yleisilme säilyy yksinkertaisena ja eleganttina. Samalla lauteet ovat samansuuntaiset kylpyhuoneen laatoituksen kanssa, ja sekin rauhoittaa tunnelmaa. Kapeammat rimoitukset tuntuvat jotenkin niin...90 -luvulta, että vaihdamme rimat leveämpään peitepanelointiin. Kaiteet kaipaa myös pientä modernisointia. Muuten mallikuva on passeli meidän neliöihin. Materiaali lauteissa tulee olemaan vaalea leveä haapalankku.

Toiveissa on saada saunoa joulusauna kotona .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!