27 marraskuuta 2015

Koti-perjantai

Eilinen hääpäivä ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Heh, nimi paperihääpäivä oli sentään osuva nessupaketin äärellä ;). Olin neljä päivää terveenä, ja nyt siis uudelleen flunssassa. Luulin että taaperot sairastavat kaiken maailman flunssat ja kiertotaudit, mitä nyt kerhoissa ja neuvolan lattioilla kontatessa tarttuu. Meillä se olen kuitenkin minä. Olisi ollut mukava juhlistaa Mikon kanssa hääpäivää ja käydä kahdestaan syömässä, mutta se jäi nyt toiseen päivään. Suklaa ja kukat kuitenkin piristivät iltaa . Ah, niin ja hääpäivälahjaksi saatu märkätilan ovi!

Tänään meillä oli tarkoitus lähteä Silkkiksen kanssa kaupungille humputtelemaan ja kahville uuden kummitytön luo. Kaupunki-reissu vaihtui kuitenkin kotiaamuun, sillä en uskalla lähteä viemään flunssa-pöpöjä muille. Parasta on vain parannella kotosalla. Meidän aamu menikin köllötellessä sängyssä, ja nauttiessa aamupalaa kynttilän valossa. Sen jälkeen luimme Silkin lempikirjat läpi, yhä uudelleen ja uudelleen. Tiedän ainakin mitä ostan pienelle innokkaalle lukijalle joululahjaksi ;)!

Mukana lukemisissa oli myös maman Ikea -katalogi ;)!


Masu on muuttanut muotoaan pallosta päärynäksi.
Toppi Cubus & housut H&M. 

Silkin ollessa päiväunilla suuntaan seuraavaksi glögi-kuppini kanssa tyhjentämään pesukoneen, sekä itsekin päiväunille.

Ihanaa perjantaita muruset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!