06 maaliskuuta 2015

Silkki 6kk

Puolet vauvavuodesta plakkarissa, vautsi! Vauvan kanssa kotonaolo on sujunut tällä mamalla paremmin kuin hyvin. Epäilin aluksi itseäni, sillä olen aina tykännyt tehdä töitä, ja pitänyt työni tuomista sosiaalisista ympyröistä. Silkki on kuitenkin tuonut mukanaan niin paljon uusia asioita; vauvauinti, baby-jumppa, muskari, muut äidit, sekä itsensä - että aika kuluu kuin siivillä.

Tässä kuussa on myös aika ilmoittaa työnantajalle koska palaan töihin. Kaksipiippuinen juttu, tykkään tosi paljon omasta työstäni ja toisaalta kutkuttaisi kysyä mahdollisuutta tehdä muutama päivä töitä viikossa. Toisaalta kotona oleminen on niin ainutkertaista, että koen sen myös tärkeänä työnä . Ansionmenetyksistä huolimatta. Tässäpä piikki kotiäidiltä eduskuntaan pyrkivien lihaan ;). Jaja, aikaa on kuitenkin miettiä vielä loppukuuhun.

Silkin 6 kuukauden kilometritolpat ovat:

 Silkin vartalon hallinta, joka on kehittynyt valtavasti. Silkki liikkuu pyörimällä eri suuntiin haluaamiinsa paikkoihin. Ja istuu syöttötuolissa, mutta ei pysy vielä itsekseen pystyssä.

❤ Silkki on aloittanut kiinteiden ruokien syönnin. Pikkuinen oli niin kiinnostunut ruuasta, että olen antanut hänen sormiruokailla kaikkea mahdollista jo parin kuukauden ajan. Porkkanatikkuja, kurkkua, bataattia, leivän palasia ja niin edelleen. Pieni määriä, mutta siten että hän on saanut rauhassa tutkia ruokaa ja tutustua siihen, sekä olla mukana pöydän äärellä kun muut syövät.

❤ Silkillä on kaksi hammasta, jota harjaillaan omalla pikku hammasharjalla.

❤ Silkki on valtavan kiinnostunut ympäristöstään, joten siirryimme vaunukopasta ratasistumeen. Mukavampi katsella muutakin kuin puiden latvoja, vaikka yllättävän kauan ne viehättikin ;).

❤ Silkki myös tapailee jo ensimmäistä sanalta kuulostavaa ääntä, joka on appa. Tätä toistellaan monta kertaa päivässä. Vielä en ole keksinyt mitä ihmettä se tarkoittaa...?


Silkki täytti viime viikolla 6kk ja mama pian vähän enemmän ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!