05 joulukuuta 2014

66,6

Kävin aamulla pitkästä aikaa puntarilla, ja yllätyksekseni huomasin että odotuskilot ovat lähteneet. Oho :). Painoin 66,6 kg kun aloin odottamaan Silkkiä ja tänään vaaka näytti 67 kg. Muistan kun synnytyksen jälkeen seisoin suihkussa, ja olo olo vähän outo ilman masua. Sen jälkeen huomasin ajattelevani masua vain jumpassa, kun pohdin kuuleekohan Silkki musiikin. Eilen jumpassa oli ensimmäinen kerta kun en enään ajatellut moista. Näin jopa Silkkiksestä unta muutama yö sitten, ilmeisesti olen nyt täysivaltaisesti sisäistänyt uuden perheenjäsenen .

Painon kanssa en ole tehnyt yhtään mitään erikoista. Käynyt kerran tai kaksi viikossa jumpassa, lähinnä body pumpissa, jotta selkä jaksaa. Käynyt kärrylenkillä päivittäin, edes pienellä iltalenkillä, ja syönyt kuin pikku-possu. Ja lisäksi me aloitettiin Silkin kanssa baby-jumppa, tosi mukava tunti, jossa vauva toimii painona. Huh, luulin ensimmäisellä kerralla meneväni "vähän venyttelemään", mutta hikihän siellä tuli ;)! Silkki viihtyy äärettömän hyvin tunnilla. Ilmeisesti musiikki, ja uudet värit sekä valot viihdyttävät pikkuista. Pidän myös tärkeänä sitä, että Silkki tottuu muihin vauvoihin, vaikka ei vielä heitä oikein ymmärräkkään.

Mies juuri aamulla tuumasikin, kun ihmettelin painon lähtöä, että hänkin voisi alkaa imettämään jotta pääsisi omista odotuskiloistaan ;).

Kuulin jokunen aika sitten lääkäriltä trendistä, kun nuoret odottavat äidit alkavat liikkumaan ja laihduttamaan odotuksen aikana. Masua pidetään söpönä, mutta muuten painon nousua yritetään pitää kurissa. Minulla levisi reidet ja peppu, siinä missä masukin. Ja loppu helteillä en edes erottanut jalkapöydän luita, eivätkä sandaalit mahtuneet jalkaan. Liikuin kyllä koko odotuksen ajan, koska olen aina liikkunut, ja toiseksi se sai nesteet kiertämään sekä olon paremmaksi. Laihdutus ei kertaakaan käynyt mielessä. Ymmärrän kyllä, että oman vartalon muutos on myös psykologista. Toiset ei sitä ajattele, mutta toisille se voi olla suuri asia. Toisilla genetiikka vaikuttaa, ja kilot jäävät jo sairaalaan. Mutta stressi kiloista on huono kaveri. Odotus kestää yhdeksän kuukautta, en tiedä millä matemaattisella kaavalla kilojen odotetaan karisevan kahdessa viikossa... Minulla on vielä löysä masu, mutta se saa olla vähän löysä, sekin on söpö, sillä se on ollut Silkin koti 

Lihaskunnosta ja omasta jaksamisesta kannataa toki pitää huoli, mutta hyvällä mielellä ja siten, että oma olo on terve :). Mikäli kaipaat apua vatsalihasharjoituksiin, niin kannattaa kurkata nämä, Kuntotohtori Tomi Miettisen viisi helppoa liikettä. Tämä löysämasuinen-mama jumppailee myös kotona :).


Ihana masu, vauvalla ja ilman. Kuva Kirsi Hiekkarinne Photography.



Love Your Body

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!