16 lokakuuta 2014

Mamma + bébé = hyvät yöunet

Luitte ihan oikein. En olisi ikinä uskonut sanovani seuraavia sanoja kun saan vauvan, mutta en muista koska olisin nukkunut näin hyvin! Aivan käsittämätöntä :). Eilen heräsin päänsärkyyn liiasta nukkumisesta, mutta tänään korjasin tilanteen herätyskellolla klo 8.40. Eipä sillä, että olisin saanut aamulla mitään järkevää aikaiseksi ennen kuin Silkki heräsi klo 9.50.

Kun olin viimeisilläni raskaana, monet muistuttelivat minua nukkumaan ja keräämään voimia vauva-arkeen. Kesäkuumalla se ei kuitenkaan onnistunut, vaan kipittelin aamukahdelta vuoroin viilentymässä ovenraossa (ihan kuin sieltä mitään viileää ilmaa olisi tullut), ja vuoroin tuulettimen edessä. Samaan aikaan mies nukkui tyytyväisenä untuvatäkin alla ja valitteli kurkkukipua jos avasin ikkunan yöllä. Ihme epeli . Onneksi sain "totutettua" hänet avoinaiseen ikkunaan - utuvatäkkiä vain tiukemmalle ;)!

Nyt on kuitenkin univelat kuitattu ja saldoa kerätty plussan puolelle. Silmät pyörii kuin hedelmäpelissä kaikesta nukkumisesta.


Tältä meillä näyttää aamuisin 

Alkuun olin huolissaan siitä, kun meillä valvotaan noin yhteentoista iltaisin. Neuvolasta onneksi lohduteltiin, että meillä on loistava rytmi jos vauva nukahtaa jo yhdeltätoista. Pikkuvauvat kuulemma mielellään viihtyvät hereillä jopa puolille öin tai yhteen. Enpä sitten ole ottanut turhaa stressiä valvomisesta, vaan antanut Silkin määrätä tahdin.

En oikeastaan ole aikaisemmin edes ajatellut koko asiaa, mutta meillä on ollut sama rytmi jo masusta alkaen. Masussakin oli aika hiljaista aamulla, mutta kymmenen aikoihin alkoi aamupörräys ja iltakymmeneltä iltapörräys. Nukkumaan olikin turha yrittää ennen yhtätoista, mikäli en halunnut herätä pikku potkuihin.

Tällä hetkellä Silkki herää syömään aamukahdeksan pintaan ja nukkuu siitä vielä kymmeneen. Aamu-unien jälkeen Silkkis jaksaa valvoa 1,5h ja nukahtaa sen jälkeen päikkäreille. Päikkäreillä Silkkis viihtyy yleensä neljä tuntia, yhdellä tankkauksella. Olen onnistunut opettamaan Silkin nukkumaan niin hyvin vaunuissa, että muualla hän ei sitten suostukkaan nukkumaan. Tyytyväinen tuhina kuuluu nytkin eteisestä vaunukopasta.

Iltaisin meillä ei sitten nukutakkaan, vaan Silkkis pysyy visusti hereillä loppupäivän. Muutamia pieniä torkahduksia ei edes kannata laskea. Olen ihan superkiitollinen pitkistä yöunista, vaikka joskus iltaisin olisikin kiva käpertyä miehen kanssa sohvannurkkaan, ihan vain kahdestaan, hyvän leffan pariin. Ja myös nähdä se koko leffa ;). Ajattelen kuitenkin siten, että kun Silkkis on hereillä, niin käytän mielelläni sen ajan hänen kanssaan. Silkki nukkuu niin pitkiä pätkiä yksin pinnasängyssä ja vaunukopassa, että on ihan oikeutettu saamaan täyden huomion iltaisin. Puolensa ja puolensa. Pidän sormet ja varpaat ristissä, että tämä meidän hyvä yörytmi säilyy.

Mutta nyt täytyy kiirehtiä vaatteet päälle, että me ehditään tämän päivän kärrylenkille. Mamma täällä istuu vielä tukka takussa ja unihousut jalassa...:).

Jaksuja niitä tarvitseville ja
 onnea kaikille niille, jotka nukkuvat yönsä hyvin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!