17 syyskuuta 2014

Joogaa itsesi vahvaksi

Jätin odotuksen viimemetreillä kuntosalin väliin, vaikka lämpiminä kesäpäivinä olikin varsin mukava käydä salilla viilentymässä - kiitos hyvän ilmastoinnin ;) Kävin joka päivä kävelyllä, mutta power-walkit oman pikku "keilapallon" kanssa alkoi odotuksen lopulla kaivata kaveriksi muutakin jumppaa. 

Minulla oli tarkoitus osallistua ihan ohjatuille mammajooga-tunneille, oikean hengitystekniikan oppiakseni, mutta sattuneesta syystä ne jäivät väliin. Lähimmissä jooga-paikoissa oli kesätauko menossa ja mammat palasi aikatauluun vasta elokuussa. Youtube kuitenkin pelasti mamman pulasta ja sieltä löytyi hyviä...(ja huonoja) jooga-tunteja :)

Lemppariksi löytyi tämä Summer Huntingtonin juuri sopivan mittainen jooga, joka oli mukava tekaista kävelyn päätteeksi. Vaikka en kaivannut mitään kunnon hikiliikuntaa, niin lämpimäksi jooga teki ainakin kesäkuumalla. Mikäli kaipailet siis kivaa mammajoogaa, niin tämä kannattaa katsastaa.



Jooga on siitä mukava laji, että se antaa pienen oman hetken päivään. Odotusaikana tykkäsin siitä, että joogaa tehdessä ennätti ajatella kaikkea sitä mitä tapahtuu omassa kropassa. Hengitellä ja miettiä tulevaa. Ohjatuilla tunneilla, muiden ihmisten keskellä ei tällaiseen tullut kiinnitettyä huomiota.

Kotijoogaan tarvitsee vain maton ja itse seurasin joogaa matkapuhelimen näytöltä. Liikkeet oppii aika nopeasti, joten muutaman kerran jälkeen liikkeet on jo omassa muistissa. Voi nyyh, tulee ikävä omaa pallomasua kun katsoo näitä viimoisia odotuskuvia  


Aika hyvin sitä taipui Silkkis masussakin :) Toki aina täytyy muistaa kuunnella omaa kroppaa ja suvereenisti jättää välistä ne liikkeet, jotka ei tunnu hyviltä. Tuntuu "hullulta" miettiä, että nämä kuvat on tosiaan nappaistu keskellä supistuksia ja päivää ennen synnytystä. Superwoman - sellaisia me naiset ollaan!

Pari viikkoa synnytyksestä kun oma vointi oli jo parempi, olen tehnyt jälleen kotijoogaa samalla kaavalla. Imetyksetä usein kuulee, että niskat ja hartiat kipeytyvät, mutta täällä ollaan selvitty vaivoitta, oli syy sitten joogan tai imetystyynyn, niin mamma on iloinen!

Aurinkoista päivää & voikaa hyvin siellä ruudun toisella puolen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!