27 syyskuuta 2014

Baby on board

Kotiuduimme eilen illalla minilomaltamme Oulusta, olipa ihanaa päästä sukuloimaan ja näyttämään Silkkiä pohjoisen sukulaisille. Tulee aina niin hyvä mieli tavata perhettä 

Pikkuinen matkalainen taisi olla koko koneen rennoin matkustaja! Silkkis nukkui pitkin pituuttaan molemmat lentomatkat, pieni hymynkare suupielessä ja keskittyi vain hurmaamaan muita matkustajia ;). Pohdin muistuttaakohan lentokoneen "suhina" kohdun ääniä kun uni maistui niin hyvin pikkuiselle!?

Neuvolatädin puheet siitä, ettei näin pienillä ole korvaongelmia lennolla, piti myös paikkansa. En raskinut keskeyttää Silkin unta edes laskun ajaksi, vaikka alunperin olin suunnitellut imettäväni häntä, jotta korvat pysyvät varmasti auki.

Meidän saapuminen torstaina lentokentälle sattui pahimpaan ruuhkahuippuun, joten ennätimme pakata vain vaunukopan ja ratasosan ruumaan ja siirtyä kiiresti turvan kautta lähtöportille. En siis ennättänyt tarkemmin tutkailemaan kärryjä, joita Helsinki-Vantaalla voi lainata pienille, mutta lainarattaat taitavat olla yli vuoden ikäisille tarkoitettuja, jotka jo istuvat kärryissään.

Auton jätimme parkkiin ihan lähtöterminaalin viereen, joten siitä oli helppo kärrytellä lähtöselvitystiskille ja Silkki sai turvallisesti pötkötellä omassa vaunukopassaan sinne saakka. Varsinaisen lähtöselvityksen teimme jo kotona ennen lähtöä, mutta ruumaan menevät vaunut ja rattaat tulee lähtöselvittää kentällä.

Vaunut menivät erikoismatkatavarahihnalle, ja pakkausmateriaalit sai tiskiltä, käytännössä muovipussin ja teippiä. Suosittelen käyttämään pari extraminuuttia ratasosan teippaamiseen tukevasti, sillä menomatkalla kiireessä tämä jäi meiltä heikommaksi ja ratasosa otti pari osumaa. Pintanaarmuja, mutta harmittaa aina kun kyseessä on arvokkaampi tavara. Paluulennolle teippasimme työntöaisan kulmat ja säästyimme naarmuitta. Sylivauva saa ottaa ilmaiseksi mukaansa ruumaan meneviin matkatavaroihin omat vaunut ja/tai rattaat.

Rintareppu olisi ollut ihan loistava kentällä liikkumiseen, mutta emme ennättäneet muuta kuin kävellä portille, joten Silkki nukkui senkin matkan sylissä. Muutama muu pikkuinen näytti matkustavan tyytyväisenä "omassa kengurupussissaan" :).

Koneessa pienelle tuodaan omat pelastusliivit sekä vyö. Sen verran jouduin Silkkiä herättälemään, että sain käännettyä hänen rintamasuunnan eteenpäin nousun ja laskun ajaksi, lentoturvallisuus ennen kaikkea! Matkalentokorkeudessa voi sitten ottaa rennommin :).

Maakunnissa terminaalit ovat sen verran kompakteja kokonaisuuksia, että vauvan kanssa liikkuminen on äärimmäisen helppoa. Hoitohuoneita vaipanvaihtoon ja vaikkapa imetykseen löytyi myös riittävästi.

Tämän kokemuksen perusteella voin lämpöisesti suositella lentomatkustusta pienen vauvan kanssa (Silkki täytti neljä viikkoa juurikin torstaina). Vauva ei todellakaan ole este matkustukselle, mutta toki vaatii hieman etukäteissuunnittelua.

Tässä meidän rento matkustaja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!