23 heinäkuuta 2014

Kampin viidennen kerroksen helmi

Kylläpäs aamu alkoi mukavasti kun peiton alta katseli rivi Ferrarin punaisia varpaita. Ne jopa näytti hoikemmilta heti näin aamutuimaan ;)

Taisinkin mainita jo aikaisemmin, että sain mammalomalle jäädessäni lähimmiltä työkavereilta lahjakortin Kampin Blue Lagooniin. Sain ajan eiliselle aamulle ja olin hemmottelemassa jalkojani pedikyyrissä. Olin todella yllättynyt, että Kampin viides kerros kätki sisäänsä niin viihtyisän pienen keitaan, vaikka Kampissa on kauppakeskukselle ominainen hälinä! Tilat oli rakennettu mukavan intiimeiksi ja pedikyyrissäkin pääsin pieneen omaan huoneeseen rentoutumaan lounge-musiikin soidessa taustalla, niin taivaallista!

Olin enemmän kuin iloinen pedikyyristä, niin ihanaa että kosmetologi hoitaa jalat kuntoon, leikkaa varpaankynnet ja huolittelee kynsinauhat, sekä laittaa kauniin lakan ja tekee rentouttavan hieronnan. Tosin jalkapohjat jätettiin suosiolla hieromatta, sillä siellä sijaitsee vyöhykepiste, jota painellaan muun muassa synnytyksen kännistämiseksi :) Oli ihanaa -  mamma lves! 

Pienet hemmotteluhetket saa kyllä ihmeitä aikaan! 


Tässä samalla pieni masukuva, huomenna tulee 36 viikkoa täyteen, jaiks!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!