12 heinäkuuta 2014

1. lomapäivä

Täällä on herätty ensimmäiseen lomapäivään ja arvatkaa mitä! Kukuin hereillä jo ennen kahdeksaa, aivan virkeänä ja varmana siitä, että kello on ainakin kymmenen.

Mies tuhisi vieressä, joten ehdin surffata kaikki suosikkiblogit läpi ennen kuin hän heräili :)

Viikonloput, lomat ja muut vapaat täytyy aina aloittaa herkkuaamiaisella. Tässä tämän mamman tuotokset aamupalaksi.


Tein muutaman croissantin viikunahillolla, jota sattui löytymään jääkaapista ja loput täytin juustolla, kalkkunalla ja vihanneksilla. Voipaketti on pöydällä siksi, että tykkään mieluummin paistaa kaiken ilman leivinpaperia, jotta pohjasta tulisi rapsakka.

Sain mammalomalahjaksi lähimmiltä työkavereilta muun muassa Anneli Päivänsaran kirjoittaman "Liikunnallisen äidin käsikirjan". Mainio opus, jota selailin aamupalan lomassa. Ihanat työkaverit taisivat saada osansa tämän mamman puhinasta raskauden ajan liikunnan suhteen, kun en saanut siihen oikein mitään ohjeita.

Tässä kirjassa on kuitenkin todella hyvä koonti hyvästä raskauden ajan ruokavaliosta, tarvittavista vitamiineista ja vältettävistä aineista - selityksineen, sekä liikunnasta odotuksen aikana ja sen jälkeen. Lisäksi kirjassa on vinkkejä raskausajan pahoinvointiin, levottomiin jalkoihin, turvotukseen ja moneen muuhun. Kirjoittaja itse on kahden pienen pojan äiti, joka on opiskellut viestinnän ohella liikunta-alaa, ja on päässyt opintojensa ohella kuulemaan lisätietoa aiheesta Suomen huippuosaajilta. Kirjoitustyyli on myös ihanan selkeä, eikä liian kirjatietoon nojaava, vaan huomioi äitien yksilöllisyyden - tykkään!

Huomasin heti muutamia asioita, joita olisi ihana jakaa teidänkin kanssa :)


2 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla, että kirjasta on iloa :) Nauti lomapäivistä, ja voi hyvin! - Auli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiitos teille :)! Ihana kun olitte ajatelleet <3 Jaksuja sinne ja täällä nautitaan ja voidaan hiukan hikisesti, mutta hyvin ;)!

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!